Kolmas askel

Tästä 18.8.2010 klo 11.05 eteenpäin blog etenee reaaliaikaisesti.

Seuraan äitini vaiheita siirtojen kannalta, mutta jätän meidän kahden henkilökohtaisen maailmallisen eroamisemme yksityiskohdat ja tunnelatauksen pois.

Tämä blogi siis käsittelee vanhuksen asemaa järjestelmässä ja sitä miksei Suomessa ole mahdollisuutta lempeään armokuolemaan, vaan luterilaisen kirkon oppien mukaan ja valtionkirkon ja päättäjien muutosvastarinnan perusteella jokaisen hallintoalamaisen pitää kärsiä loppuun saakka, mitä kovemmin, sen parempi.

Kaksi kesää sitten äitini jaksoi -kivuistaan huolimatta- käydä viimeistä kertaa muutamissa tärkeissä paikoissaan.
Tässä Nautelankoski Liedossa. Jos sinun vanhempasi haluaa jonnekin, vie hänet. Mutta muista puhua myös omasta ahdistuksestasi menneiden asioiden suhteen. Ikäisteni lapsuus ei ollut helppoa, lapsi oli usein esine, jolta odotettiin vain hyvää käytöstä.