Kahdeskymmenesneljäs askel.

25.9.2010 klo 1316. Kaisa äitini katsoo sinne, minne minä en näe. Nalle on isäni omana kuolivuotenaan äidilleni antama.

Äitini siirrettiin Härkätien terveyskeskukseen Halikosta. Viides siirto huhtikuun 26.4. jälkeen, jolloin äitini katosi terveyskeskuksesta liki kolmeksi tunniksi... Nyt sairaankuljetus ei enää laittanut häntä kävelemään ja kaatumaan portaissa.  Kaisa --nukkuu/on hyvin heikosti tajuissaan-- suurimman osan aikaa.

-

Menen katsomaan äitiäni hänen siskonsa kanssa.

Kaisa on kaukana, ajoittain tavoittamattomissa. Hän istuu ikkunan ääressä G-tuolissa turvavyö päällä rauhallisessa huoneessa, jonka ikkunan takaa näkyy auringon valossa kylpevä puisto.

Vaikka hän ei tunnista meitä, hänen silmissään näkyy ajoittain välähdys ja oivallus siitä että olemme tuttuja.

Hänen silmänsä painuvat umpeen ja hän menee usein jonnekin, mihin kukaan muu ei pääse.

82 vuotiaaksi ja finaalissa olevaksi, hän on kaunistunut ja ikäänkuin palanut puhtaaksi.

Istumme ja kerromme arjesta ja juttelemme äidilleni niitä näitä. Äiti koettaa muodostaa sanoja.

Yhtäkkiä hän sanoo kaksi kertaa peräkkäin hyvin selvästi: "Monien meistä on kuoltava"
Sitten hän sulkee "kontaktioven" ja menee taas pois sisimpäänsä.

Ulkona on viiltävän kaunis syyspäivä.

Meidän on mentävä ja niin kohta hänenkin.

-

Lähetän taas lisää papereita Turun Maistraattiin, mm. jo ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten lähettämäni suostumuksen edunvalvojaksi. Äitini asunnossa on postin tuomia hänelle osoitettuja laskuja ja ironinen kutsu TYKS:in syöpätesteihin 11. 2. 2011 !!!!!!!!